Miksi vanhemmat ei taistele lastensa puolesta?

Nyt kun heille ei ole vakituista työtä ja tulevaisuus tuhotaan jo aikuisen kynnyksellä.
- Vai onko se niin ihana kiima suurimmalla osalla, että viimein pääsee viettämään omaa aikaa.
Kysyn, miksi helvetistä niitä lapsia on pitänyt tehdä? Itse ainakin aion tehdä kaikkeni että olen lasteni arvoinen sitten kun he lähtevät kotoa ja saan olla iso osa heidän elämää. Enkä vaan sattumoisin, vaan tiiviisti osana elämää, se tosin vaatii asennemuutosta varsinkin itseltä, mutta jos heitä on kunnioittanut tasavertaisena ikään suhteutettuna aina, miksi he tuntisivat myöhemminkään, että eivät olisi tasavertaisia ja heidän ajatuksia ja elämänvalintoja ei kunnioiteta.
Vaikka tekevät vääriä valintoja mielestäni, mutta kun se ei kuulu minulle paskaakaan, siis mennä sörkkimään toisen elämään, en minä heitä omista, kysyn korkeintaan, että haluaisitko kuulla neuvon, jos haluaa, niin kerron, voit sitten miettiä sitä, mutta tee silti kuten itse haluat.
En tule aukomaan päätä myöhemmin, mitä minä sanoin.
Kommentit
Lähetä kommentti